Miten niin? Tuo kysymys nousee joka kerta mieleeni, kun luen vanhojen ja vähän nuorempienkin muusikkopatujen paasamista. Kukaan ei enää osta levyjä. Nuoret kuuntelevat musiikkinsa netistä, ja suurin osa 90-luvulla syntyneistä ei ole edes nähnyt c-kasettia, saati sitten vinyyliä. Miten niin?
Katselen omaa levyhyllyäni, joka on parin viime vuoden aikana lähtenyt rehottamaan kiitettävästi. Valtaosa levyistä on kertynyt vasta aikuisiällä, mutta joukossa on muutama lapsuuden ja varhaisnuoruuden helmi. Merkittävin aukko on ajassa, jolloin kuuntelin kaiken musiikkini tietokoneella. Unohdin levyt, kunnes opiskeluajan koittaessa muistin, kuinka hienoja ne ovatkaan. Ja kuinka hyvältä ne kuulostavat!
Jokaiseen levyyni liittyy jokin tarina, toisiin suurempi, toisiin pienempi. Tässä blogissa aion kertoa noiden albumien tarinat yksi kerrallaan. Yllätyin itsekin, miten paljon yhteen levyyn voi liittyä tunteita ja muistoja.
Omistan tämän blogin Nylon Beatin ja I'Deesin ensimmäisille levyille, sekä Ultra Bran Kalifornia-levylle, jotka rahan ahneudessa vein aikanaan divariin. Toivottavasti joku on ostanut ne sieltä pois. Niistä saatu kymppi paloi jo aikoja sitten johonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti