No. Olin siis sellaisella risteilyllä, ja paatti oli täynnä toimittajaopiskelijoita. Kaverini kanssa homma meni siihen, että kuljimme pitkin laivaa Berlusconi-naamarit päässä eläkeläisiä pelottelemassa.
Meno äityi illan aikana railakkaaksi. Humppapuolen henkilökunta seurasi hetken joraamistamme, ja tuli lopulta sanomaan, että disco löytyy tuolta nurkan takaa. Siihen vastauksemme oli, että ai jaa. Joraus humppapuolella jatkui.
Kun aamulla heräsimme, aloimme odotella laivan tulemista satamaan. Sitten tajusimme, että jumankauta. Tässähän menee iltaan saakka. Tilasimme baarista pahanmakuiset juomat. (Älkää ikinä tilatko sitä Siljalla myytävää sinistä drinkkiä!)
Lopulta päädyimme taas tax freehen, levyosastolle. Jostain syystä pienessä nousuhumalassa koin, että minun on ostettava Tuomari Nurmion kokoelmalevy. Albumilla oli kattavasti Dumarin tuotannon huiput. Isälläni oli tuohon aikaan digiboxilla Nurmion konsertti, jonka katsoimme yhdessä läpi pariinkin otteeseen. Jos en pitäisi levystä, isä saisi sen.
En antanut levyä isälle. Levy pyörii aika usein soittimessa siivousmusiikkina. Ja onpahan jokin muisto risteilyreissustakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti